Sunday, September 16, 2012

Things are going down

Vähän hiljainen viikko ollut. Kameraakaan en ole jaksanut kanneskella mukanani pahemmin. Koko viikko koulua koulua koulua, kotona muutama päivä ja kait vasta torstaina jaksoin raahautua ulos. Mulla on ollut tosi hämmentävä ja omaa elämääni mietityttävä viikko.. tosiaan vieläkin vähän sekaisin kaikesta. Sori rupesin nyt tässä jotain avautumaan, mutta oikeesti tajusin kuinka mun elämä on muuttunut, miten vältän väärät päätökset etten joudu katumaan ja jne. No mutta asiasta kukkaruukkuun.. viikonloppu meni toisaalta hyvin. Perjantaita oltiin viettelemässä Nissaksessa kaverilla ja no ei sen kummemmin. Iltaan mennessä lähdettiin Tikkurilaan, en edes tiedä miksi lähdettiin mutta anyway, siellä oltiin tunti tai kaksi ja lähdettiin takas kotia kohti, siitä sitten menin kaverille yöksi. Lauantai-aamu alkoi vähän oudoissa merkeissä, pääsin alamäen alas ja sieltä tuli kaveri vastaan, jota en ihan heti ois uskonu näkeväni tai, että siis aikamoinen sattuma, että samaa aikaan törmättiin siinä. Lauantai-ilta meni ihan kuutamolle, oltiin Hakunilassa johonkin yhteentoista asti, kunnes pojat kekkas, että lähdetään Rekolaan johonkin kotibileisiin. No suunnattiin bussilla Tikkurilaan, siitä junalla Malmille, sieltä sitten junalla Rekolaan. Hirveetä sähläystä koko matka ja vielä kun Rekolassa löydetty koko paikkaa, jotain puol tuntia tai ehkä enemmän koitettiin päästä perille, mutta luovutin ja käännyin takas asemaa kohti. Siellä se kiva vasta alkoikin, ihan pimeää, olin yksin siellä kylmässä ja odotin 30min junaa.. sitte sieltä tuli neljä jotain huumehörhöä huutelemaan mulle, mutta lähin melkein juosten aseman toiseen päähän karkuun. Sitte onneksi tuli juna ja pääsin edes aloittamaan kotimatkaa. Turvallisesti pääsin lämpimään kotiin ja mitäköhän se kello mahtoi olla. Tää päivä ei ihan putkeen mennyt, menin ulos ja ehdin olla alle tunnin niin kaikki olivat jo lähdössä kotiin. No emmäkään kauaa sitten enää viihtynyt ja menin vielä hetkeksi yläkertaan Nean, Jessen, Suskin ja Miskan kanssa.. sieltäkin aika ajoissa kotiin ja nyt tässä höpöttelen. Mutta pakko kyllä sanoa, ettei ole ollut mun viikko tietyistä syistä. Huomenna kouluun joten pakko mennä unten maille, yöt!

Sunday, September 9, 2012

We don't celebrate Sundays

Noniin, lauantai meni ihan lepposasti. Mentiin ensin nutalle laittelemaan kynsiä ja siinä odoteltiin, että lähettäis ulos. Loppu lauantai-ilta meni sitten ulkona, ei kummosta. Tän päivän suunnitelmat ei menneet ihan putkeen, mutta sainpahan jotain tekemistä. Oli tarkoitus lähteä leffaan, mutta se peruuntui, joten menin Cristalle. Siellä katottiin sen vaatekaappi läpi, että päästäis kirpparille kun munki on pitänyt jo pitkään mennä, mutta en oo saanut ketään mukaan. Sitten kateltiin netistä jotain mahdollisimman halpoja laskettelu vaatteita.. mutta onneksi tässä on vielä aikaa etsiskellä! Ollaan ehkä liiankin innoissa tosta matkasta Cristan kaa, kun nyt jo hirvee mietiskely päällä, että mitä tarvitsee ostella valmiiksi ja jne. No ehkä ihan hyvä niin ei tule sellaisia 'viime tippaan' hetkiä/ongelmia. Huomenna taas paluu ihanaan arkeen... can't wait that.

Saturday, September 8, 2012

Gangnam style

Ankea lauantai, ihan sään takia myös. Eilinen oli hauska ja rento, koulupäivä kesti sen 1,5h ja koulusta suoraan metsästämään uutta laukkua ja se löytyi! Ostin Seppälästä ylimmässä kuvassa olevan laukun (34,95e) ja sieltä kotiin laittautumaan iltaa varten. No otettiin Nean ja Marian kanssa mitä vammaisempia kuvia ennen kuin lähdettiin minnekkään.. ja sai tosiaankin tosi hyvät naurut, varsinkin niistä muista mitä kamerassa on. Nutalta lähdettiin porukalla kaverille viettämään iltaa ja siellä meno oli mitä oli, mutta hauskaa oli! Menin Nealle yöksi ja tuossa kahden maissa tulin kotiin, enkä vielä mitään ole saanut aikaiseksi. Nyt suihkuun ja sitten hölläilemään jonnekkin.

Thursday, September 6, 2012

Good week

Huomenna taas se ihana päivä viikosta, nimittäin perjantai! Ihan sairaan hyvä viikko ollut. Eilen meiän koululla tuli käymään jotain OSKU RY:n tyyppejä, ja ne kerto sitte siitä jäsenyydestä, yms. amisten jutuista. No siinä samalla ne kerto, että ensi vuoden puolella tulee olemaan amisten mäkiviikot Puolassa ja tietty olin heti innoissani, että ehdottomasti haluan lähteä. Kotona sitten kerroin äitille ja äiti ihan myönteisesti vastas ja myöhemmin puhuin iskän kanssa. Sain molemmilta luvat lähteä, eli nyt säästelemään ja ensi vuoden hiihtolomalla nokka kohti Zakopane, Puola! Mikä parasta... en oo koskaan lasketellut ja se ois siellä tarkoituksena, kuhan tässä talvi tulisi niin pääsis edes jotenkin harjoittelemaan. No mutta asiasta kukkaruukkuun, huomisesta en vielä tiedä, kait jonkin näköistä illanviettoa taas jälleen kerran ja lauantai aamulla käväisen Itiksessä katselemassa jotain kivaa itselleni. Onneksi huomisen aamutunnit peruuntui, sillä huomenna vasta klo 12 kouluun, normaalisti klo 8. Ihanaa saa nukkua pidempään! Tää viikko on ollut jotenkin vaan mun viikko, kerrankin. Millainen viikko teillä on ollut?

Tuesday, September 4, 2012

Student of practical nursing

Anteeksi en kirjoittanutkaan sunnuntaina... tulikin yökyläilyä isillä ja siellä ei vielä konetta ole. No mutta viikonloppu meni hyvin! Perjantaina aloiteltiin viikonlopun alkua Hakunilassa ja joskus yhdentoista maissa vasta suunnattiin Heurekalle ja sieltäkin sitten ennen yötaksaa lähtö takaisinpäin. Tuttuja hirmuisesti ja oli hauskaa. Lauantai meni ulkona ja nutalla, kaikki oli niin laiskalla päällä ettei jaksettu lähteä kummoisemmin minnekkään. Sunnuntain vietin yksin poikien kanssa ulkona, ei mitään kummempia diibadaabailtiin vain ulkona ja kävin moikkaamassa kaveria, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt. Kouluviikko taas meneillään ja tää on ihan tuskaa, mulla on ollu pitkiä päiviä tässä muutama ja tuntuu aina vaan raskaammalta tuo koulunkin käynti. No pakko se on koittaa olla ahkera opiskelija, ei muukaan auta. Kummempia suunnitelmia vielä loppuviikoksi, saa nähdä mitä päivät tuo tullessaan.