Tuesday, October 28, 2014

Kuulumiset ja muuta.

Ja mun kirjoittelu blogiin jatkuu. Pitää yrittää päästä taas vauhtiin ja räpsiä enemmän kuvia. Tosiaan en tiedä kuinka moni luki edellisen postauksen (poistin sen jo), että mulla oli kirjoittelusta vuosi taukoa ja syynä ihan vain motivaation loppuminen. Yks kaks yhtenä päivänä päädyin tänne katselemaan vanhoja postauksia ja kysäsin kaveriltakin, että aloittaisinko uudestaan.
Vastaus oli myönteinen ja kannustava joten täällä mä taas olen!
Vuosi tosiaan vierähti. Onhan tässä sattunut ja tapahtunut kaiken näköistä. En niistä nyt sen kummemin kirjoittele, mutta näin lyhyesti: toivon mukaan opiskelen viimeistä vuotta lähihoitajaksi. Elokuussa täytin 18-vuotta ja matkustin toista kertaa lentokoneella, lomakohteena oli Ayia Napa, Kypros. Kuten kuvasta huomaatte, ollaan saatu perheenlisäystä, nykyisin 7kk vanha Beagle nimeltään Tessu. Plussaksi vielä, että pari viikkoa sitten meni inssi läpi, joten ajokortti löytyy taskusta!
Mä en edes saa nyt näin heittämältä päähän oleellisia asioita mistä voisin kertoa tänne, mutta palaan niihin ehkä myöhemmin.
Mä voin hyvin ja olen tyytyväinen nykyhetkeen. Koitan saada aikaiseksi tehdä postauksen Kyproksen reissusta, mutta kuten edellisessä koneessa oli sama ärsyttävä ominaisuus, muokkailen kuvia hetken aikaan niin sen jälkeen kuvakansiot eivät aukea. Joten tosiaan tänään en jaksanut aloittaa tätä leikkiä koneen kanssa, katson uudestaan paremmalla ajalla.
Yritän päästä käyntiin kunnolla blogin kanssa sekä raahailla kameraa taas mukanani kaikkialla.
Toivon kommentteja ja palautetta/ehdotuksia jne, jakakaa omat mielipiteenne! Kiitos ♥

Tuesday, October 8, 2013

Autumn is here

Ihana syksy ja syksyn värit! Päätin lähteä kuvailemaan sunnuntaina kun oli niin nätti sää. Cristan kanssa lähdettiin Vaaralan metsään kävelemään ja lopulta päädyttiinkin Jakomäkeen, eli tuli samalla pieni lenkki tehtyä siinä.
Viikko taas kulunut nopeasti, ja samaa rataa eli työssäoppimassa ja koulussa. Syysloma ensiviikolla, ihanaa! Suunnitelmia riittää, mutta mitä saan toteutettua on sen ajan murhe. Haluaisin älyttömästi lähteä käymään pidemmällä täältä, moikkaamassa kavereita, joita en nykyisin usein enää nää... mutta sekin riippuisi ihan rahatilanteesta minne asti pääsisin lähtemään. Siskon lapsien kanssa vietän kolme päivää syyslomasta, pirteenä tätinä pitäisi tytöille keksiä jotain kivaa tekemistä esim. leffaan tai johonkin leikkipaikkaan. Sekä työssäoppimistehtävät painavat päälle vielä syyslomallakin, nimittäin näyttösuunnitelman tekeminen. Kyllä mä jotain saan siis tehtäväksi syyslomalla, mutta kyllä mä myös haluan pitää hauskaa ja irrotella ehdottomasti.
Ja nyt myös kysyn teiltä, jotka ehkä vielä luette tätä ja jaksatte vastata, että onko postaus ideoita? Musta tuntuu, että mun viikkojen touhut eivät ole mitään erityistä lukemista, joten jos haluatte jotain pientä erinlaista lukemista niin laittakaa kommenttia vaan tulemaan!

Tuesday, October 1, 2013

First day of October

Viikot taas vieriny koulussa sekä työssäoppimassa. Viikonloput menny viettäen läksiäisiä ja tyttöjen iltaa, plus koulutehtävien kera. Viime viikolla kävin tekemässä upean löydän, nimittäin ihanan punaisen talvitakin Cubuksesta! Just sellanen niin kuin olin ajatellutkin. Tietenkin tuli ostettua muutakin kuin vain takki, mutta niistä vaikka myöhemmin kuvaa.
Mulla on mennyt älyttömästi aikaa tehdessä työssäoppimistehtäviä sekä lukiessa kokeisiin, niitäkin tuurilla kahdelle-kolmelle päivälle peräkkäin. Innolla odotan syyslomaa, pääsen hetkeksi eroon koulutehtävistä, ja näyttösuunnitelmasta varsinkin, josta stressaan älyttömästi!
En oo jaksanu taas kannella kameraa missään, enkä pahemmin ottanut edes kuvia kotonakaan. Ylimmässä kuvassa vietellään Monan läksiäisiä, ihanuus lähti tien päälle kohti Indoneesiaa. Alemmissa kuvissa viime viikonlopun tyttöjen illasta muutama räpäys ja namnam älyttömän hyvistä juomista. Meidän viiden kopla kuva, joka otettiin koulukuvausten jälkeen ja tylsyyttäni tein eilen älyttömästi muistiinpanoja koulutehtävistä. Sitä välillä kun jaksaa olla ahkera ja välillä ei. Tällä viikolla pitäisi vielä suunnistaa moikkaamaan Tatua pitkästä pitkästä aikaan ja muita, ketä en ole pitkään aikaan nähnyt. Viikkokin onneksi kohta ohi ja viikonloppu lähestyy!

Wednesday, September 18, 2013

Dinner in Picnic

Viikko lähtenyt taas tosi hyvin käyntiin! Maanantain ja tiistain sain vapaapäiviksi, tosin viikonloppu meni aamuvuorossa. Ja eilen, tiistaina, postiluukusta putkahti paketti mun nimellä varustettuna ja osasin jo ennen sen avaamista arvata mitä se sisälsi. Sisko oli huomannut Facebookissa mun kommentoineen Nimesi.fi arvontoihin ja päätti helpottaa mun tapaa saada omalla nimellä varustettu kaulakoru. Sieltä se putkahti paketin sisältä... kullattu Carrie- nimikoru! Muuten täydellinen, mutta ketjun käyn vaihtamassa lyhyempään.
Ja asiasta kukkaruukkuun! Tänään olin aamuvuorossa, ja tuntui että tämän päivän aamu ei mennyt ihan nappiin, unohtelin asioita ja vielä hirveessä väsymyksessä oli pakko pitää itsensä hereillä. Töiden jälkeen onneksi lähdettiin Valtterin, Cristan ja Vilman kanssa syömään, sain heti piristystä hyvästä ruuasta sekä seurasta. Ruuan jälkeen lähdettiin ajelemaan ympäri Helsinkiä, siinä se loppuilta sitten vierähtikin.
Tämä viikko vielä töitä ja ensi viikolla takaisin koulun penkille, onneksi. Kohta puoliin unten maille sillä aamulla taas töihin, öitä ♥

Tuesday, September 10, 2013

Gold and diamonds

Serkun kanssa päädyttiin ostamaan samanlaiset Ur & Pennin aivan ihanat kellot! Näin tämän kaunokaisen Cubuksen myyjällä ranteessa ja mun oli ihan pakko tokaista, että nätti kello on. Myyjä sitten kertoi, että muutaman liikkeen päässä on kauppa, josta osti kellon alennuksesta... no tietenkin mä säntäsin sinne sitten seuraavaksi katselemaan, ja tosiaan tämä lähti mukaani kolmella kympillä. Seuraavalla ostoskerralla pitäisi löytää talvitakki sekä neulepuseroita! Palkkapäivää odotellessa.